Piilaripiina

Uskolliset silmälasini kohtasivat viikko pari takaperin kävelyllä traagisen lopun. Pidin laseja vähän aikaa kädessä kävellessäni, ja kun nostin ne takaisin silmilleni, toinen linssi oli pudonnut. Se oli maastoutunut etsiville silmille liian tehokkaasti jääsohjoon, ja nyt lasit kelpaavat lähinnä keskustelunavaukseksi. 

Niinpä kävin tänään optikolla näöntarkastuksessa hankkimassa laseille seuraajat. Ajattelin, että piilolinssit olisivat tosi kivat. Ei tarttisi räplätä niiden kanssa kuin aamulla ja illalla, toisin kuin lasien, joita en käytä sisällä, ja jotka ovat aina kateissa, kun pitäisi lähteä liikenteeseen. Piilolinssejä voisi pitää kivasti päässä koko päivän, ne eivät vaikuttaisi ulkonäköön, eivätkä vetäisi talvisin huuruun. Ne päässä voisin myös sukeltaa sitten kesällä Afrikassa. 

Voi kärsimys. Näöntutkimus meni happamalla rutiinilla, mutta sitten piti harjoitella piilolinssin laittaminen ja pois ottaminen oikeaan silmään. Opin, että silmää ei ole suunniteltu piilolinssin laittoa varten, vaikka piilolinssi on suunniteltu silmää varten. Optikko ansaitsisi kyllä rauhanpalkinnon. Minulta meni varmaan reilusti yli 20 minuuttia, ennen kuin sain piilarin paikalleen. Tökin silmää ja jupisin. Piilari tippui minulta vaikka miten monta kertaa, ja se jouduttiin desaamaan. Kerran heitin linssin lattialle, ja jouduttiin avaamaan uusi paketti. Räpsyttelin väärään aikaan - refleksi - niin että piilari takertui milloin luomiin tai ripsiin, milloin sormenpäähän. Piilolinssi olisi pitänyt saada kyynelkalvolle niin, että linssin reunat ottaisivat siihen tasaisesti kiinni, jolloin silmä ikään kuin imaisisi linssin paikalleen. Blaah. Linssiä silmään tähtäävän etusormeni imu oli paljon voimakkaampi. Tökin silmämunaa kunnes silmä alkoi punoittaa ja vuotaa. Sitten alkoi jostain käsittämättömästä syystä vuotaa myös nenä. Ehkä silkasta myötätunnosta. Lopulta tuntui, että silmä on saanut tarpeekseen ja lähtee seuraavaksi kävelemään, ellen lopeta sen rääkkäämistä. Parikymmenminuuttisen rääkin jälkeen piilari meni vahingossa paikoilleen. Ja sitten se olisi pitänyt ottaa pois... Sama rääkki kääntäen alusta. Onneksi piilarin pois ottaminen sujui hiukan helpommin. Koko kärsimyksen ajan optikko oli ystävällinen ja kärsivällinen ja toisteli, että "se vaatii vähän harjoitusta." Asiakaspalvelun ihme.

No, kuukausilinssit ja kahden viikon testiaika ennen jälkitarkastusta sieltä tuli. Kotona lukitsin kissat kylppäriin, istuin pöydän ääreen ja aloin homman alusta. Sujui jo vähän paremmin. Optikolla olin kuluttanut 20 minuuttia yhteen silmään, nyt sama aika kului kahteen. Silmiä kipristeli tökkimisen jäljiltä hetken, mutta kun lähdin piilareiden kanssa ulos, olo oli mahtava. Tuntui osapuilleen samalta, kuin jostain esi-isästä/-äidistä on luultavasti tuntunut, kun hän on keksinyt tulen. Tuntui ihmeelliseltä nähdä niin hyvin ja niin rajattomasti ja niin kauas, ilman hölmöjä mustia kehyksiä näkökentän reunalla. Refleksinomaisesti yritin nähdä olemattomien silmälasien reunan yli verratakseni, miten paljon parempi nyt oli maailmaa katsella. 

Otin linssit äsken yöksi pois. Se oli jälleen kamalaa ja sain kulutettua siihen puoli tuntia. Lopulta silmiä kirvelsi ja ne olivat aika kuivat. On hiukan nuutunut olo ajatellessa, että aamulla pitää alkaa taas tökkiä, mutta optikko sitkeästi toisteli, että harjoittelun jälkeen linssien laitto ja poisto käy lopulta helposti. Yritän tässä kovasti uskoa ammattilaista. 

Mutta yhtä kaikki. Sain piilarit silmiin, sain ne pois, ja niiden käyttö oli aivan mahtavaa. Niitä ei tuntenut silmissä lainkaan!