Perillä!

Aika kuluu uskomattoman nopeasti. Lentokentillä sujui kaikki hyvin. Omituinen paperilappu oli kuin olikin dokumentti, jolla sain liput tulostettua kentällä, Heathrow oli valtava ja hämmentävä, mutta en eksynyt, ja pääsin lopulta turvallisesti perille. Lento Lontoosta Kapkaupunkiin oli kyllä kamala kokemus. En saanut nukuttua, istuin pikkiriikkisellä penkillä kahden naisen välissä ja kärsin nestehukasta, ja kun pyysin vettä, sitä kiikutettiin minulle noin desi pienessä muovikupissa. Ilmastointi ei toiminut, oli kuuma ja vilvoittelin pureskelemalla jääpaloja. Voin pahoin, ja koska jouduin joka kerta vessaan mennessäni herättämään käytävän puolella istuvan naisen, päädyin lopulta istumaan lattialla vessan edessä, jalat turposivat inhottavasti ja sain kamalan levottomat jalat -kohtauksen. Kapkaupunkiin tultuani join ensitöikseni lentokentällä puolitoista litraa vettä. Minua oltiin vastassa ja pääsin mukavaan dormiin pariksi päiväksi.

Dormin pihaa

Kävin kävelyllä Kapkaupungissa ja läheisellä rannalla. Kapkaupunki on minun makuuni hieman liian iso ja hälyinen. Epätasa-arvo on musertavaa. Valkoiset asuvat upeilla alueilla kauniissa aidatuissa taloissa. Turvattomuuden takia ikkunoissa on kalterit ja monien taloja ympäröivien muurien yllä juoksee sähkö- tai piikkilanka-aita. Kerjäläisille on kielletty ehdottomasti antamasta rahaa, koska se kuluisi halpaan amfetamiiniin. Käskettiin sanoa, "sorry, no", ja jatkaa kävelemistä. Ensimmäisenä päivänäni tapasinkin miehen, joka olisi halunnut minulta rahaa, - ostaakseen leipää ja maitoa lapselleen, hän sanoi. Hän lähti kävelemään rinnallani ja sanoi, että ellen anna hänelle rahaa, hän laittaa kätensä laukkuuni ja varastaa. Kapkaupungissa on paljon majoja ja avustusohjelmia köyhimmille, mutta ongelma on se, että niihin ei pääse, ellei ole irti huumeista. En tiedä, onko riippuvaisille tarjolla tukea huumeista irti pääsyyn, mutta jos Suomen kaltaisessa rikkaassa maassa, jossa ihmiset ovat suhteellisen tasa-arvoisia ja kaikenkaikkiaan hyvinvoivia, huumeista on hirvittävän vaikeaa päästä irti, miten se voisi onnistua Kapkaupungin kaduilla elävältä köyhältä narkomaanilta, jolla ei todellakaan ole elämässään mitään muuta, kuin huume? Valitettavasti täällä amfetamiini on ilmeisesti hyvin halpaa ja helposti saatavilla, ja se aiheuttaa välittömästi aivovaurioita. Lähistöllä odottava taksikuski, joka oli kuljettanut minua aikaisemmin, huomasi, että olin pulassa, tuli avuksi ja antoi minun odottaa autossaan, kunnes reitti oli taas selvä.

Muuten Kapkaupungissa meni oikein mukavasti, mutta olin kuitenkin iloinen, kun maanantaina pääsin Gansbaaiin. Uudet vapaaehtoiset saapuvat aina maanantaisin, ja tervetuliaisiksi pidetään braai, Etelä-Afrikkalaiset grillikekkerit.

Ranta ja Pöytävuori

Tiistaina menimme ensimmäistä kertaa veneelle asiakkaina. Pääsimme häkkisukeltamaan, näimme piikkirauskun ja monta kaunista valkohaita. Minä olin niin merisairas, ettei mitään rajaa. Oksensin viisi kertaa (kaksi kertaa ollessani häkissä!) ja suoraan sanottuna olin lähes tajuton. Seuraavana päivänä voin jo vähän paremmin - laatta lensi enää neljästi, ja pysyin kunnolla tajuissani ja pystyin jopa auttamaan asiakkaita. En onnistunut valokuvaamaan kummallakaan retkellä. Torstaina menin hairetken sijaan valasretkelle. Valasretket ovat helpompia meripahoinvoiville, koska vene pysyy koko ajan liikkessa, eivätkä aallot tunnu yhtä voimakkaasti. Retki sujuikin hienosti. Näimme kaksi tai kolme etelänmustavalasta, joista yksi riemuksemme hyppäsi monta kertaa veneemme edessä. Näky oli upea! Kävimme myös katsomassa Geyser Rockilla asustavaa monituhatpäistä hyljeyhdyskuntaa, joka on syy siihen, että täällä on niin paljon valkohaita.

Geyser Rockin hylkeitä

Eilen ei päästy merelle, koska oli surkea sää, ja tänään olemme tehneet Mandela-päivän hengessä vapaaehtoistöitä eläinsuojeluyhdistyksessä, joten olen nyt ollut kaksi päivää maalla putkeen. Haluaisin taas pian merelle.

Etelänmustavalaan pyrstö

Breaching

Kun kävin apteekissa ostamassa meripahoinvoitipillereitä, neiti tiskin takana vain vilkaisi minua ja marine volunteer -t-paitaani, ja otti meripahoinvointipillerit esiin, ennen kuin ehdin edes sanoa mitään. Projektikoordinaattori nauroi palattuani ja sanoi, että apteekissa kyllä tunnetaan meidän vapaaehtoiset, että siellä kyllä tiedetään tarkalleen, mitä olemme hakemassa.